CV

Aloitin työelämäni 15- vuotiaana Kulosaaren Kotipizzan skootterikuskina, josta autoamiksen jälkeen siirryin varastotöihin. Varastosta siirryin Riihimäen Mäkkäriin töihin, jossa ylenin vuoropäälliköksi saakka. Tuon jälkeen alkoi sitten ammattiautoilu kuorma-auton ratissa. Noh, eipä se ollut tuokaan sitten ihan oma juttu ja matka jatkui raksalle. Siitä työstä tykkäsin ihan todella, mutta firma suli alta ja niin loppui Tonin vasaralla naputtelu. Siitä sitten alkoi tämä tuttujen avustaminen ns. koulutuksessa. Olin putkimiehen mukana ja automaalaamossa maalarina, sekä renkaan vaihtajana. Noh, eipä siinä kouluttauduttu yhtään mihinkään, mutta osaamista tarttui kuitenkin mukaan. Näiden puuhien jälkeen päätin kouluttautua uudelleen media-assistentiksi. Tuota kautta eksyin Helsinkiin eräälle musiikkistudiolle töihin, josta alkoi sitten matka audioalan syvään päätyyn. Bändit kävivät tutuksi ja eräänä päivänä käteeni lyötiin kamera. Se olikin sitten maailma mihin upottiin ja oikein kunnolla. Rupesin kuvaamaan bändejä. Promokuvauksia, musavideoita, livekeikkoja. Rakastin tuota alaa ja duunia, mutta paloin sitten loppuun ja kävin läpi elämäni rankimmat ajat. Nykyään kamerat, valot ja vehkeet keräävät pölyä sisältäen mahtavia, mutta myös hieman huonompia muistoja. Olen myös lapsuudesta saakka auttanut isovanhempieni pihatöissä, kodin elektroniikan kanssa ja aika lailla kaikessa, mitä siihen nyt ikinä sisältyykään ja auttaminen onnekseni jatkuu vielä nykyäänkin.

Ja näin ollaan saavuttu tähän päivään ja tähän työhön. Miksi sitten tämmöinen firma? Olen aina rakastanut auttaa kaikkia sitä pyytäneitä parhaan osaamiseni mukaan ja ajattelin, että mitä tässä nyt häviää, jos koitan tämmöistä. Asiakaspalvelu on aina ollut minulle todella mieleistä. Jos voin jotenkin jeesiä jossain, mitä toinen ei välttämättä osaa, halua tai pysty tehdä, on se minulle voitto. Olin myös oman rakkaan pappani avustaja ja nyt, kun pappa siirtyi uusiin seikkailuihin, on tämä avustaminen siirtynyt mummiin. Minut kasvatettiin arvostamaan kaikkia iästä/ vammoista huolimatta ja nämä arvot kulkevat minulta aina omille lapsille saakka. Siitä johtuu myös tuo hinnantiputus, jonka hinnastosta selitteineen löytääkin.